Paahtajankuja 1 A 13
Helsinki, Aurinkolahti
Valoisa kaksio loistavalla sijainnilla
Asu kesä ilmaiseksi! Uudelle Leona-kodin asukkaalle kesä- ja heinäkuun vuokrat veloituksetta, lisäksi asut samalla vuokralla vuoden 2026 loppuun asti. Sopimus edellyttää vuoden sitoutumista, jolloin vakuus on vain 350 euroa. Vesilaskut veloitetaan kampanja-ajalta. Tee sopimus nyt!
Leona-kodin tiedot
Tässä valoisassa kaksiossa löytyy makuuhuoneesta seinän leveydeltä kaappitilaa. Hyvät palvelut, kulkuyhteydet ja ulkoilumahdollisuudet käden ulottuvilla. Lasitettu parveke toimii lisähuoneena aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Huom! Parvekkeen kuvat naapuruston rakennusajalta, työt ovat jo valmistuneet. Asunto sijaitsee vuonna 2016 valmistuneessa kerrostalossa. Ilmoituksen kuvat ovat vastaavasta asunnosta samassa taloyhtiössä.
Taloyhtiö
Asunto Oy Helsingin Helsingin Bertta Pauliginkatu sijaitsee merellisellä asuinalueella Helsingin Aurinkolahdessa, kävelymatkan päässä Aurinkolahden uimarantaa ja Uutelan upeita ulkoilualueita. 300m päässä kauppakeskus Columbus kattavine palveluineen, lisäksi kauppakeskuksen yhteydessä Vuosaaren Metroasema, josta matka metrolla keskustaan vain 20 minuutissa. Taloyhtiöllä on vuokrattavana autohallipaikkoja (kysy saatavuus välittäjältä) ja oman saunavuoron voit varata kätevästi Leona-sovelluksesta. Taloyhtiö siirtyy vähitellen savuttomaksi. Uusien asukkaiden vuokrasopimukset kieltävät tupakoinnin taloyhtiön huoneistoissa, huoneistojen parvekkeilla ja yhteisissä tiloissa. Huomioittehan, ettei kiinteistö ole vielä täysin savuton.
Etusi Leonan asukkaana
Leona-kodeissa asuminen on luontevaa. Asukkaana sinulla on käytössä MyLeona-sovellus, jonka kautta hoidat kätevästi asumiseen liittyvät asiat, kuten autopaikan varaamisen. Vuokraasi sisältyy 50 M laajakaista ja sovelluksesta löydät huikeita Leona Plus -ohjelman rahanarvoisia etuja. Jos elämäntilanteesi muuttuu ja tarvitset erilaisen kodin, voit vaihtaa asuntoa helposti Leona Flexin kautta. Leona-koteihin myös lemmikit ovat lämpimästi tervetulleita.
Olisiko tämä uusi kotisi?
Vuokraa asunto suoraan helposti verkosta tai täytä asuntohakemus ja ota ensimmäinen askel kohti uutta kotia. Jos kaipaat lisätietoja tai haluat sopia esittelyajan, ole yhteydessä välittäjään. Tarjoamme myös kohteelta videoesittelyjä!
Lisätietoja saat myös ottamalla yhteyttä: leonakodit@rettamanagement.fi tai asiakaspalvelustamme p. 030 609 5500.
Asu kesä ilmaiseksi! Uudelle Leona-kodin asukkaalle kesä- ja heinäkuun vuokrat veloituksetta, lisäksi asut samalla vuokralla vuoden 2026 loppuun asti. Sopimus edellyttää vuoden sitoutumista, jolloin vakuus on vain 350 euroa. Vesilaskut veloitetaan kampanja-ajalta. Tee sopimus nyt!
Pris och kostnader
Hyra / m. | 890 € |
---|---|
Hyresdeposition | Vuokravakuus 350 € / 890 € sopimustyypistä riippuen |
Kostnadsuppgifter | Vuokrankorotusperuste: Elinkustannusindeksi + enintään 3.0 % vuosittain. |
Ytterligare information | Asukkaan vastuulla ottaa oma kotivakuutus. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen. |
Vattenavgift | 24 €/person/månad |
Internet | Laajakaista kuuluu vuokraan |
Information om bostadsbolaget
Byggnadsår | 2016 |
---|---|
Energicertifikat | Energiatodistus: Ei. |
I lägenheten
- Lägenhet: Rökning förbjuden
- Balkong
- Diskmaskin
- Hiss
- Golvvärme
- Hobbyrum
- Bastu i fastigheten
- Tvättstuga
- Husdjur tillåtna
- Tvättmaskin
I fastigheten
- Hobbyrum
- Bastu i fastigheten
- Tvättstuga
Läget
Lediga i samma fastighet
Även tillgängliga i närheten
Leona – Våra förmåner för dig
MyLeona – Din boendeapp
Med boendeappen MyLeona har du allt som rör ditt hem samlat på ett och samma ställe – enkelt, tydligt och precis när det passar dig. Oavsett om det gäller hyresavtal, bokning av parkering eller bastu, felanmälan eller kommunikation – MyLeona gör vardagen smidigare.
Appen ger dig bättre överblick, underlättar din boendevardag och håller dig uppdaterad om allt som rör ditt hem – var du än är, när du än behöver det.
LeonaPlus – Förmånsprogram för dig som bor hos oss
LeonaPlus är ett förmånsprogram för dig som bor i ett Leona-hem – helt kostnadsfritt via MyLeona-appen. Vi erbjuder ett brett urval av värdefulla förmåner som gör boendet ännu bekvämare och ger mervärde till din vardag.
LeonaFlex – Flexibelt byte av hem
LeonaFlex gör det enkelt och flexibelt att byta hem inom Leona. Livet förändras – och ditt hem kan följa med. Oavsett om du behöver mer utrymme, vill bo mindre eller flyttar till en annan stad, gör vi flytten smidig.
När du byter från ett Leona-hem till ett annat, behöver du inte säga upp ditt tidigare avtal och får två veckor hyresfritt för att flytten ska bli så stressfri som möjligt.